Tästä se lähtee. Ensimmäinen
kokemus opettamisesta takana. Olen työni puolesta ollut esillä ja pitänyt
esitelmiä, myyntipuheita ja koulutusta. Eihän se opettaminen toisaalta sen
kummempaa sitten ole. Homman tarkoitus oli toimia opintopiirin jäsenenä ja
tämän lisäksi opettaa yksi osa-alue piirin jäsenten kanssa. Teemana oli”
Opetuksen ja ohjauksen suunnitteluosaaminen”. Opintopiirin tehtävä oli
suunnitella päivän ohjelma, laatia aikataulu ja vetää päivä onnistuneesti läpi.
Onnistunut päivästä tuli ja se ei ollut vaikea toteuttaa aivan mahtavan tiimin
kanssa.
Omassa
opetustuokiossa kävin läpi tutkintoja ja koulutusmuotojen rakenteita
(ammatilliset, AMK, YAMK ja yliopisto), suunnitteluun liittyviä lakeja sekä
tulevaa ammatillisen koulutuksen reformia. Tutkinnot ja koulutuksen
suunnitteluun liittyvät lait olivat entuudestaan aika tuttuja osin oman työn,
mutta myös oman kiinnostuksenkin vuoksi. Luento-osuuden tekeminen oli todella mukavaa.
Haasteena oli ajan käyttö ja sen rajaaminen. Yritin luoda luentomateriaalin
jonka pohjalta voi pitää tarvittaessa opetustuokion lyhyemmän ja pidemmän
riippuen siitä miten paljon näytelmään ja kysymyksiin menee. Tässä onnistuin
mielestäni hyvin, sillä materiaalia olisi löytynyt syvempäänkin läpikäymiseen.
Opetustuokion pito jännitti toki ennakkoon jonkun verran. Opetustuokion powerpoint-esitys
ja liitteet (lakiluettelo ja ammatillisen aikuiskoulutuksen sanasto) on
tallennettu moodleen kaikkien käytettäviksi. (Heidi)
Oma osuuteni koski opetussuunnitelmaa
ja opetustyössä käytettäviä termejä.
Kerroin omakohtaisia kokemuksia, miten itse käytin opsia ollessani opettajana
ja mistä ne löytyvät. Teimme pienen näytelmän, jonka kautta pohdimme, voimmeko
opettaa aihetta (peruukit) jota ei ole määritelty
(parturi-kampaajien) opsissa. Näytelmä oli
innostava ja piristävä lisä asiapainotteisen tiedonjaon keskellä. Näytimme lisäksi
oppitunnillamme videon, josta jokaisen tuli bongata opettajan työhön liittyviä
termejä:
Video on katsottavissa osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=9LTuVK4hqT4 (Pauliina)
Video on katsottavissa osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=9LTuVK4hqT4 (Pauliina)
Oman opintopiirivetoisen päivämme päätteeksi minulla oli päivän yhteenvetovastuu opettamisosuutena. Pyysin jokaista ottamaan esille meille tärkeimmän opiskeluvälineen eli ammatillisen opettajankoulutuksen opinto-oppaan 2016-2017, sivulta 4, mistä löytyi vastuupäivämme focus: Opetuksen ja ohjauksen suunnitteluosaaminen 3 op ja arviointikriteerit. Kertasin lyhyesti koko päivän. Mitkä teemat olivat puhututtaneet ja mitkä herättivät vilkastakin keskustelun alkua. Marin vetämästä päivän aloituksesta ja ennakkotehtävän purusta voin todeta, että siihen oli paneuduttu hyvin ja samalla oli kerrattu eri tutkintojen perusteita ja rakenteita. Heidin esittelemät tutkinnon perusteet ja opetukseen vaikuttavat ohjeistukset, kuten lait ja etenkin tulevat uudistukset kirvoittivat runsaimmin kaipaamaamme keskustelua. Koulutuksen reformi ei suoraan ollut arviointikriteereissä ja siksi päädyimme vain lopussa mainitsemaan sen. Arvatenkin se oli se, mistä opettajaopiskelijaystävämme olisivat halunneet keskustella. Mehän valmistumme juuri näihin uudistushaasteisiin. Pauliina kertoi hyvin asiantuntevasti opetussuunnitelmasta (ops) opettajan työtä ohjaavana asiakirjana. Ammatillisissa oppilaitoksissa on siis pohjalla valtakunnalliset ja oppilaitoskohtaiset opsit ja ammattikorkeakouluilla vain laitoskohtaiset. Kertauksessa painotin vielä kerran ops asiakirjan tärkeyttä ja kunnioittamista. Siinä on se, mitä opetetaan.
Elokuun lähipäivillä muodostunut opintopiirimme halusi ottaa itselleen opetettavaksi osan ensimmäisestä teemasta, koska kokemusta köydenpunojan pedagogiikka –menetelmästä ei ollut vielä kellään ja Taru opettajamme tätä ehdottikin yhtenä mahdollisuutena kun olimme ensimmäisiä vastuunkantajia. Saimme silloin elokuun lähipäivillä ilon olla kauppaamassa ensimmäisiä oppimiskysymyksiä opintopareille ja
iloksemme kaksi upeaa ja aktiivista paria tarttuivatkin haasteeseen. Saimme kuulla
ensin Eeva-Liisan ja Jonnan opetusta osaamisperusteisuudesta ja toisena
opintoparina Janne ja Kimmo opettivat työelämälähtöisyydestä opetuksen
suunnittelussa. Molemmat opintoparit
olivat tehneet työnsä hyvin. Oli ilo kuunnella heitä. Molemmat opetusparit kunnioittivat opetustuokion aikana toisiaan ja he olivat hyvässä dialogissa.
Lainaan
tässä opiskelukaveri Jannen sanoja facebook -yhteisöstämme: ”Tehdään torstaista yhdessä onnistunut päivä”. Tällä asenteella kun menemme kohti opettajuutta
jokaisena päivänä, pärjäämme. Kiitos. Tästä tuli hyvä päivä ja luotamme,
että jatkossakin. Aikataulutus oli suurin haasteemme. Opiskelupäivässä on
tunteja riittävästi ja kun sen ajan täyttää, meillä oli koossa täysi päivä.
Harmillisesti yhteiselle keskustelulle jäi liian vähän aikaa ja ensimmäisellä
kerralla ei vielä oltu kovin yhteistoiminnallisia ja kaikkia ryhmän jäseniä aktivoivia.
Tästä on hyvä kehitellä uusia lähipäiviä, kuten some-Sannakin lyhyesti
palautteessaan kommentoi: Tulkaa tänne tilan taakse, sekoittakaa ihmisiä, olkaa
yllätyksellisiä. Lisäksi hän sanoi painavaa asiaa perustavaa laatua olevista
asioista: Olkaa tarkkoina käsitteiden kanssa, osaamisperusteisuus vai
osaamisperustaisuus? Opimme, että ne ovat eri asioita, o-perustEisuus on
ammatillisten oppilaitosten termi ja o-perustAisuus taas Ammattikorkeakoulujen.
A-niin kuin AMK –muistisääntö on toimiva. Samoin, mitä on työelämälähtöisyys?
Entä sitten työelämälähtöisyys opetuksen suunnittelussa? Niinpä. Samoin
itsearviointi jokaisen opetustilanteen jälkeen ja se kannustavan reflektiivinen
palaute, se oli muuten voimauttavaa. Siis sekä itsearviointi että palautteen
antaminen. Tällä elää kauan! Vastuullista meiltä kaikilta "tulessa olleilta" oli jakaa muille vinkkejä, mitä
kannattaa tehdä toisin eli "parastaa" seuraavissa opintopiireissä ja –pareissa: käykää paljon
keskustelua, kysykää, kommentoikaa ja sopikaa roolit niin, että päivä onnistuu,
vaikka joku olisikin poissa. Näistä me selvisimme, kun olimme kaikki paikalla,
mutta elämässä voi tapahtua kaikenlaista. Aamullahan huomasimme senkin mahdollisuuden, kun av-laitteet eivät aluksi toimineet. Miten päivä olisikaan
silloin mennyt, jos ne eivät olisi toimineet? Varasuunnitelma?
Muistutin
vielä kirjaamaan heti opetustuokioitten jälkeen paperille, jos joku ajatus, kysymys tai ihmettely jäi vielä omaan päähän. Niitä, helmiäkään, ei yleensä muista edes parin tunnin kuluttua.
Taru ohjasikin seuraavana päivänä vielä tätä jatkoajattelua ja sovimme, että
puramme Moodlessa tämän teeman sisällä olevalle keskustelualueelle näitä
askarruttavia kysymyksiä ja havaintoja.Silloin niihin voidaan palata muissa
lähipäivissä ja muut opintopiirit voivat ottaa sieltä syötteitä, jotta saamme kaipaamaamme tilaa keskustelulle. Vastuullani oli siis päivän kertaaminen ja se oli itselle
sellainen sopivan kova haaste, koska se vaatii itseltä keskittymistä,(siis minulta, joka
joskus voi antaa itselleen luvan ja ajatukset alkavat harhailla) kokonaisuuden
hallintaa ja ihan vain yhteenvetotaitoja.
Taito, mikä tulee olla hyvällä opettajalla kun moni, iästä riippumatta, oppii
asioita niin, että tärkeintä on toisto-toisto-toisto ja kerran vielä kertaus.
Tässäkin päivässä käytettiin jo kivasti erilaisia opetusmenetelmiä. Loistava
alku. Ihania haasteita ja samalla tässä heräsi jo pieni odotuksen palo
seuraavaa kertaa kohden. (Kaisa)
Syysterveisin
Mari, Heidi, Pauliina ja Kaisa
Jo otsikko kertoi pääasian, hyvä homma :) Itse opetustuokiotahan reflektoimme jo koulussa eikä siihen mitään lisättävää. Bloginteksti kivasti rakennettu, mukavia nuo omat osuudet!
VastaaPoista